Kategorian "70-79%" kirjoitukset

Fresco Dominican Republic 72% – Resepti numero 224

Otsikossa mainittu reseptinumero ei tämän valmistajan kohdalla ole mitenkään merkityksetön tieto, sillä Fresco tekee jonkin verran sitä, että samasta pavusta on olemassa useita variaatioita suklaalevymuodossa. Kaakaon paahtoaika ja konssausaika suklaissa vaihtelee, jolloin maku ja koostumuskin voi olla hyvinkin erilainen. Esimerkiksi

Lue kirjoitus »

Kaksi Peru Marañón -suklaata Atlantin toiselta puolen

Yrityksissäni saada omaa suklaajemmaa kevyemmäksi otan nyt kaksi suklaata kerralla arvioitavaksi ja jopa keskenään vertailtaviksi. Useimmiten kahden suklaan keskinäinen vertaaminen ei ole järkevää monestakaan syystä, mutta koen, että näitä kahta voi vertailla toisiinsa ilman että kumpikaan kokee siinä minkäänlaista vääryyttä.

Lue kirjoitus »

Ara Chocolat Upala 72% – Kahvimaan kaakaosta todella herkulliseksi suklaaksi

Ara Chocolat’n kääreistä olen aiemmissa postauksissa jo tuumannut yhtä sun toista. Ne eivät ole markkinoiden kauneimmat, eivätkä ne myöskään tarjoa suklaalevylle minkäänlaista suojaa posti-/rahtimiesten käsittelyssä (terveisin harmitteleva jälleenmyyjä). Palajako on tylsän perinteinen, mutta olen tässä ihan viime päivinä huomannut, että

Lue kirjoitus »

Ara Chocolat Nugu 76% – Makujen karkelointia laidasta laitaan

Kirjoitin juuri hetki sitten arvion saman valmistajan Tolita 72% -suklaasta ja siinä jäi mainitsematta sellainen huomaamani parannus suklaan kääreisiin, että liima, jolla paperikääre on kiinnitetty sellofaanipussin ympärille on todella miellyttävällä tavalla “löysä”, eli nämä levyt saa nykyään aukaistua paljon helpommin

Lue kirjoitus »

Ara Chocolat Tolita 72% – Pitkästä aikaa papukaijasuklaata

Tilasin pitkästä aikaa Ara Chocolat’n suklaita suklaakauppaan, koska heillä on lähes koko valikoima uudistunut sen jälkeen kun viimeksi olen niihin tutustunut. Ara Chocolat on toiseksi pienin tuntemani suklaanvalmistaja (henkilökuntana ainoastaan yrittäjäpariskunta) ja jos haluat tietää heistä lisää, lue tekemäni haastattelu

Lue kirjoitus »
Georgia Ramon chanterelles 70%

Georgia Ramon chanterelles 70% – Voiko keltavahvero eli kantarelli tummassa suklaassa toimia?

Georgia Ramonin suklaavalikoimasta on jo totuttu löytämään erikoisiakin makuyhdistelmiä, joten se, että valmistaja on nyt keksinyt yhdistää Dominikaanisen tasavallan kaakaosta valmistetun tumman suklaan suomalaisten suosikkisienen, keltavahveron kanssa ei oikeastaan pitäisi tulla yllätyksenä. Mutta tulee se kuitenkin. Suklaan kääre poikkeaa jonkin

Lue kirjoitus »

Voihan Fidži – Nyt on kaakao reissannut pitkän matkan

Fidži (englanniksi Fiji) on kaukana! Se on kaukana täältä Oulusta (yli 14 000 km) mutta on tämä pieni tyynenmeren saariryhmävaltio kaukana lähes kaikesta muustakin. Lähimmät “yleisesti tunnetut” maat ovat Australia ja Uusi-Seelanti, jonne molempiin tulee soutumatkaa Fidžiltä noin 3 000

Lue kirjoitus »

Soiko sireenit vai laulaako seireenit?

Sirene Chocolate on Kanadassa, Victorian kaupungissa sijaitseva pieni bean to bar -suklaavalmistaja. Koska kukaan ei tiedä missä tällainen paikka on, katsoin Google Mapsista: Victoria sijaitsee nippanappa Kanadan puolella (veden toisella puolella on US of A), maan länsirannikolla, Vancouverin saarella. Amerikan

Lue kirjoitus »

Kaksi maustettua Dick Taylor -suklaata Kaliforniasta

Tämän Ameriikan Kaliforniassa sijaitsevan firman nimi tuo likaisen (?) mielikuvitukseni vuoksi aina mieleen kuvitteellisen aikuisviihdealan henkilön, mutta oikeasti nimi tulee yrittäjien sukunimistä. Yrittäjinä hääräävät Adam Dick ja Dustin Taylor. Molempien juuret ovat veneenrakennuksessa ja muissa puutöissä, joten sieltä löytyy selitys

Lue kirjoitus »

Belize – Se maa siellä jossain, jossa kaakao kasvaa

Osaisitko osoittaa Belizen valtion sijainnin tyhjältä maailmankartalta? Ei se mitään, en minäkään. Belize sijaitsee siellä Meksikon itäisimmän osan eteläpuolella ja Guatemalan itäpuolella, Karibianmeren rannalla. Se on siis mannervaltio, ei saari, kuten “vieressä” sijaitsevat Jamaika ja Kuuba. Olen aiemmin törmännyt muutamaltakin

Lue kirjoitus »