Julkaisin tämän tekstin alunperin Laatusuklaan Facebook-sivulla. Kopioin jutun tänne blogiin, jotta mahdollisimman moni saa asian tietoonsa.
Luin erään pienen suklaavalmistajan blogista artikkelin, joka vihdoinkin selvensi minulle mistä Ruby-suklaassa on kyse. Siinä on kyse pelkästään kuluttajien harhaanjohtamisesta ja varsinaisesta huijauksesta. Teollisempaa tuotetta saa hakea!
Ruby-suklaasta kohistaan tällä hetkellä ympäri maailmaa. Käsityöläistekijät ovat suhtautuneet varauksella tähän uuteen “keksintöön” sen esiintulosta lähtien, mutta massateollisuus on ottanut sen avosylin vastaan, onhan pinkki väri markkinamiesten unelma. Ruby-suklaan kehittäjä Callebaut väittää synnyttäneensä neljännen suklaalajin (valkosuklaan, maitosuklaan ja tumman suklaan lisäksi), mutta on kehitys- ja tuotantoprosesseista varsin salamyhkäinen.
Ruby-suklaata saadaan patentin mukaan syntymään ihan mistä tahansa halvasta ja heikkolaatuisestakin kaakaosta pelkästään käsittelemällä fermentoimattomat kaakaopavut joko FOSFORIHAPOLLA tai situunahapolla ja etanolilla. Pavut muuttuvat käsittelyssä pinkiksi ja maistuvat lopputuloksenakin (suklaana) hieman hedelmäisiltä ja hapokkaalta.
Callebaut ja monet Ruby-kaakaota tuotteissaan käyttävät markkinoivat Rubyä uutena kaakaolajina, mutta kyseessä on vain markkinointikikka, eikä uutta kaakaolajiketta ole olemassa. Kyse on vain teollisesta valmistusmenetelmästä.
Haluatko sinä syödä fosforihapossa liotettuja kaakaopapuja? Wikipedia kertoo fosforihaposta mm, että “fosforihapolla on monia TEOLLISIA käyttötarkoituksia: LANNOITTEENA, valkaisuaineena, etsauksessa, elektrolyyttinä, RUOSTEEN POISTOON, kodinsiivousaineissa sekä happamuudensäätöaineena elintarvikkeissa.” Ruby-suklaa saattaakin siis soveltua ruosteen poistoon ja pesuaineeksi paremmin kuin mihinkään muuhun! Rubyä ei alkuperäisen jutun mukaan saa Amerikassa edes kutsua suklaaksi, koska siinä on liian paljon hapon jäämiä.
LAATUSUKLAAN KAUPASTA ET TULE JATKOSSA LÖYTÄMÄÄN AINUTTAKAAN RUBY-SUKLAATA SISÄLTÄVÄÄ TUOTETTA!
Sen sijaan autenttista suklaata löydät kaupastamme kymmenissä eri variaatioissa. Tutustu!
Tässä postauksessa on 2 kommenttia
Ja ihan alusta asti olen aistinut tuon salamyhkäisyyden usvan. Ihmettelin…mitä happo tekee suklaassa?!?! Ja miksi tarvitaan patenttia!!!
Niimpä. Erikoista on.