Ulkonäkö on nyt oranssi (vrt. aiemmat arviot saman valmistajan suklaista). Sellainen kuriositeetti tässä, joka ei varsinaisesti liity itse kääreisiin, mutta pinnalla komeilee tarra, joka kertoo, että suklaa on voittanut hopeaa International Chocolate Awardsin Euroopan osakilpailussa 2018.
Tuoksussa on miedosti appelsiinia, mutta seasta löytyvät kuivatut villikukkien terälehdet peittävät jopa appelsiinin tuoksua jonkin verran. Luit oikein, tässä on ihka oikeita kukkia tumman suklaan seassa. Seassa näkyy sinisiä, keltaisia, vihreitä ja ties minkä värisiä lehtiä. Oikeesti?
Koostumus on pääasiassa sileä ja suklaa sulaakin paksuksi massaksi, mutta seassa on toki noita kukkien terälehtiä. Ne eivät kuitenkaan poikkea kovin merkittävästi monista muista tutummista suklaalisukkeista, joten mitäpä niitä moittimaan. Ne tuntuvat hieman sitkeiltä, voisi kuvitella vaikka ananaksen suikaleiksi.
Suklaan maussa ensimmäisenä esiin tulee appelsiini ja vieläpä sillai hyvällä tavalla. Toisinaan olen törmännyt sellaiseen, että appelsiinin maku muuttuu “sääskimyrkyksi”, eritoten tummassa suklaassa. Kukat eivät yllättäen maistu kovin voimakkaana tai sitten ne sekoittuvat appelsiinin kanssa, enkä minä tunnista niitä erillisinä makuina. Kokonaisuutena tämä on todellakin kukkaisen raikas tumma suklaa, jossa ei juuri kitkeryyttä löydy, vaikka suklaata hallitseekin eräänlainen “tummuus”.
Jälkimaku on myös appelsiininen. Jonkin verran suuhun jää noita kukkien terälehtiä, mutta ei ihan riesaksi asti. Jälkimaku on hitusen karvas ja siihen vaikuttaa kaakaon lisäksi varmasti appelsiini.
Heräsiko kiinnostus suklaata kohtaan? Klikkaa tästä niin pääset suoraan tuotekortille.