Otsikkoteksti on tarkoituksella muotoiltu hieman meitä suomalaisia haastavaksi, mutta totuus ei pala tulessakaan: ruotsalaiset ovat meitä suomalaisia edellä suklaanvalmistuksessakin. Nyt en siis puhu mistään karkkisuklaasta kuten Fazer vs. Marabou tai Panda vs. Cloetta vaan oikeasta, kunnon suklaasta, joka valmistetaan maistuvista kaakaopavuista ilman turhia täyteaineita (etupäässä tarkoitan vaniljaa ja lesitiiniä). Onhan Suomessakin tietojeni mukaan kaksi yritystä jotka valmistavat suklaata papujen paahtamisesta lähtien, mutta kummankaan tuotokset eivät valitettavasti ole minuun vielä vaikutusta tehneet. En osaa sanoa onko vika ollut käytetyissä pavuissa vai suklaan valmistusvaiheissa.

Sanon ruotsalaisten olevan meitä edellä, koska siellä on enemmän valmistajia, jotka valmistavat suklaansa itse kaakaopavuista ja kuluttajatkin ovat valveutuneempia tällaisten suklaiden eduista niin kaakaoviljelijälle kuin kuluttajallekin. Suomessa tuijotetaan vain Reilun kaupan leimaa ja uskotaan sokeasti sen olevan viljelijälle pelastus kurjuudesta. Ruotsissa bean to bar -valmistajia on tämän uuden tulokkaan myötä nyt viisi. Ei tietenkään kaikki mikä on ruotsalaista ole kultaa. Ruotsi myös menetti hyvän suklaatekijän, kun pian paluun suklaanvalmistukseen tekevä Metiisto Artisan Chocolate muutti Ruotsista yrittäjän kotimaahan Australiaan.

Tilasin valmistajalta suoraan Göteborgista kaksi sen maustamatonta tummaa suklaalevyä, joista nyt otan käsittelyyn nicaragualaisesta kaakaosta valmistetun. Hauska sattuma oli se, että täsmälleen samana päivänä kun suklaalevyt saapuivat, tipahti postilaatikkooni myös ruotsalaisen suklaalehden, Journal Chocolat’n tuorein numero, jossa oli aukeaman kokoinen juttu yrityksestä. Luenpa ensin jutun läpi ja palaan sitten itse suklaan pariin… tehty.

Suklaalevyn kääre on paksua mustaa paperia. Pahvinen pakkaus olisi tietenkin tyylikkäämpi, mutta paperin mustavalkokulta-väritys on ihan asiallinen. Suklaalevyn muottina on käytetty yleisesti saatavilla olevaa ja vieläpä tylsää muottia, josta syystä itse levy ei tyylipisteitä kerää.

Suklaan tuoksu on melko voimakas. Tuoksussa on rusinaisia ja tummia, marjaisia vivahteita. Yleisesti ottaen tuoksu ennakoi mielestäni hapokasta suutuntumaa ja lievästi terävää makua, mutta näissä arvauksissa on ennenkin mennyt pieleen.

Storm & Bille (Johan Storm & Kristin Bille) ei käytä suklaissaan lisättyä kaakaovoita (tokihan kaakaopapu on jo puoliksi kaakaovoita), eli suklaan ainoat ainesosat ovat kaakaopapu ja sokeri. Tästä seuraa usein – ja niin tälläkin kertaa – se, että suklaa tuntuu suussa kuivalta, vaikka kaakaopitoisuus on “vain” 70%. Suklaa sulaa sormissa varsin nopeasti, eikä tätä suussakaan kauaa tarvitse lämmitellä. Suklaa on sileää ja tuntuu sulaessaankin silkinpehmeältä.

Valmistuksessa käytetty kaakaopapu on Trinitario-lajiketta Waslala-alueelta Nicaraguassa. Alussa maku on hieman terävänlaisesti rusinainen, mutta se pehmenee nopeasti muuntuen punaviininkin vivahteita sisältäväksi. Marjaisia makuja en tästä varsinaisesti löydä, vaikka tuoksun perusteella niin odotin. Maku pysyy voimakuudessaan kuitenkin riittävän maltillisella tasolla tällaisen jonkin verran tummia suklaita jo maistelleen suussa. Aloittelijan suussa tämä saattaa nostaa kulmakarvoja ja vieraat maut nimetään yleensä siinä vaiheessa “kitkeräksi”, kun ei osuvampia termejä keksitä. Kitkerää tämä ei kuitenkaan ole, vaan yllättävänkin pehmeää suun omalla kitkeryysmittarilla mitattuna. Voimakasmakuinen suklaa on kaikenkaikkiaan mukava imeskeltävä, eikä todellakaan jätä kylmäksi aloittelijaa tai konkaria, joskin tämä jakaa varmasti mielipiteitä.

Jälkimaku viipyy suussa melko pitkään, eikä se kovin merkittävästi muuntaudu siitä mausta, joka suussa suklaata imeskellessä oli. Vahvoja makuja löytyy edelleen ja suuta kuivaa tässä vaiheessa jopa enemmän kuin syödessä. Jälkimaun aikana myös hapokkuus suutuntumana korostuu. Suuhun jää kuitenkin vahva ja suklainen maku, jota ei ole mikään kiire häätää suusta.