Georgia Ramon chanterelles 70% – Voiko keltavahvero eli kantarelli tummassa suklaassa toimia?

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Georgia Ramonin suklaavalikoimasta on jo totuttu löytämään erikoisiakin makuyhdistelmiä, joten se, että valmistaja on nyt keksinyt yhdistää Dominikaanisen tasavallan kaakaosta valmistetun tumman suklaan suomalaisten suosikkisienen, keltavahveron kanssa ei oikeastaan pitäisi tulla yllätyksenä. Mutta tulee se kuitenkin.

Suklaan kääre poikkeaa jonkin verran aiemmista käärekuvioista ja koska uutta mallia on nähtävissä joissakin muissakin uutuussuklaissa, on tämä tyyli kenties tullut jäädäkseen. Minusta se on hyvin onnistunut myös värimaailmansa puolesta. Iloisen näköinen väritys sopii hyvin kantarellin omaan värimaailmaan. Suklaalevyn malli sentään ei ole muuttunut, se on edelleen varsin tyylikäs ja monipuolinen.

Georgia Ramon Chanterelles 70%Tuoksussa on ehdottomasti muutakin kuin suklaan omia tuoksuja. En varmasti tunnistaisi tuoksua sokkona juuri kantarellin, tai minkään muunkaan sienen tuoksuksi, mutta kun sen tietää siellä olevan, voi sen ehkä jopa tunnistaa. Eihän tuoksu missään nimessä raikkain mahdollinen ole, mutta ei kuitenkaan toisestakaan ääripäästä.

Kantarelli on kuivattu ja jauhettu, joten sienenpalasia suklaasta ei löydy. Koostumus on varsin sileä ja suklaa sulaa suussa mukavalla nopeudella vapauttaen samalla pehmeitä makuja. Ihan aavistuksen pienen rakeisuuden tai jauhoisuuden suklaassa kuitenkin havaitsee ja oletan sen johtuvan siitä, että kantarelliä on suklaan seassa kuivatussa ja jauhetussa muodossa peräti 11%.

Olen syönyt kantarelleja kauan sitten mummon paistamana ruisleivän päällä ja viime vuosinakin kaupasta ostettavissa valmiskastikkeissa, joten tiedän miltä kantarelli maistuu ja pidän sen mausta edellä mainituissa muodoissa. Sen vuoksi pystyn sanomaan, että tässä suklaassa kantarellin maku on onnistuttu säilyttämään aitona ja puhtaana. Maun tunnistaa (jos on sen aiemmin päässyt kokemaan) suklaasta ilman minkäälaista ongelmaa ja se on minusta hienoa. Aidot, minimaaliset ainesosat korostavat juuri niitä makuja, mitä valmistaja on halunnut tuoda esille. Valitettavasti minun täytyy rehellisesti sanoa, että vaikka tykkään suklaasta ja kantarelleistä erikseen, niin niiden yhdistelmä on aavistuksen liian erikoista minulle. Olen varma, että monet kuitenkin pitävät tästä suklaasta, jos sienet ylipäätään kuuluvat suosikkimakuihin. Aivan kuten chilin kanssa, jotkut maut vain eivät minusta toimi suklaan kanssa. Ne toimivat suolaisessa ja lämpimässä ruoassa aivan loistavasti, mutta kaikkea ei minusta suklaaseen tarvitse sekoittaa. Pahaa tämä ei missään nimessä ole, hieman liian erikoista vain. Nyt täytyy sanoa, että suklaan oma maku jäi tässä makustelussa statistin rooliin.

Jälkimaussa kantarellin maku on jo selvästi miedompi ja se jää helposti jopa täysin huomaamatta. Suklaastakaan ei jää suuhun erityisen kitkeriä tai muutoinkaan epämieluisia makuja, joskaan niitä iloisiakaan ei oikein löydy.

Vastaa