Tämä on vasta toinen maitosuklaa jonka arvioin tässä blogissa. Syy siihen on yksinkertainen: kaikki marketeista löytyvät maitosuklaat sisältävät kaakaon, sokerin ja maitojauheen lisäksi valtavan määrän turhia aineita. Tämä bolivialaisesta kaakaosta valmistettu maitosuklaa ei.
Kääreet ovat muista Oialla-suklaista tutut, joten niistä ei ole paljoakaan sanottavaa. Perustyylikkäät omalla tavallaan. Kun on tottunut arvioimaan lähinnä tummia suklaita täytyy kyllä sanoa, että suklaalevy näyttääkin todella vaalealta. Palasissa on sama kuviointi kuin muissakin valmistajan levyissä.
Suklaan tuoksu on hieman toffeemaisuuteen vivahtava. Kaakaon tuoksua ei nenäni nyt löydä, eikä itse asiassa oikein muitakaan merkittäviä tai edes miedompia tuoksuja. Suklaan koostumus on sileä, mutta ei täysin silkkinen kuitenkaan. Maitojauhekin varmasti vaikuttaa tähän jonkin verran, mutta yhtään rakeisempi tai jauhoisempi tämä ei ole kuin mikään muukaan suosittu maitosuklaa.
Arvatenkin suklaan maku on tummiin suklaisiin verrattuna pliisu siinä mielessä, että kaakaon vivahteista on vaikea puhua kun suklaasta yli puolet on “jatkeita”. Sellaisen perusasian kuitenkin huomaan, että tämä maistuu hyvältä. Se on jo merkittävä poikkeus aiempiin kokemuksiin tummemmista maitosuklaista. Tässä ei ole lainkaan sellaista palaneen sokerin kitkerää makua, joka tämänkaltaisista suklaista monesti löytyy ja minä olen siitä erittäin iloinen. Olen vihdoinkin löytänyt maitosuklaan, joka täyttää sekä periaatteelliset että maulliset kriteerini. Arvosanaa ei siis pudota mikään suklaassa oleva vika tms. vaan kaakaon makuvivahteiden puuttuminen. Siitä huolimatta: særligt godt!
Jälkimaku jää kaakaon vähyyden vuoksi tietenkin hieman pliisuksi ja sokeri taitaakin olla päälimmäinen jälkimaun tuoja. Maistuuko tässä lie edes mikään muu enää tässä vaiheessa ja mikä maistuukin, katoaa varsin pian. Sentään ei ole paha.
Ainesosat: Kaakao sisältäen kaakaovoin (47,5g/100g), luomu ruokosokeri & maitojauhe