Ulkonäöllisestihän tämän unkarilaisen valmistajan levyt ovat mitä kaunehinta, eli tästä on vaikea pistää paremmaksi. Samaan voi toki pyrkiä (ja samaan on jotkut muutkin päässeet). Tyylikkäät ja samalla hauskat kääreet yhdistettynä todella monimutkaiseen suklaalevyn kuviointiin. Ei pienintäkään syytä kritisointiin.
Suklaan tuoksu on huumaava! Siinä on voimakas hedelmäinen ja aavistuksen rusinainen tuoksu, mikä ei tietenkään yllätä kun huomioidaan kaakaon alkuperä. Madagaskarilaisen kaakaon suklaat tuoksuvat useimmiten tämäntyyppiseltä. Suklaa ei voisi houkuttelevammalta enää tuoksua.
Suklaa on sileää kuin silkki ja pehmeää kuin pumpuli. Sulaneena suklaamassa on kaikkia edellämainittuja ja lisäksi täydellisen paksua massaa, jollaista haluaisin joskus päästä lusikoimaan isommanpuoleisesta vadista. Ei pienintäkään puutetta koostumuksessakaan.
Suklaan maku myötäilee jälleen kerran aikalailla yksi yhteen suklaan tuoksua. Tässä on runsaasti hedelmäisyyttä ja jollakin oudolla mutta hyvällä tavalla tämä maistuu melkein maitosuklaalta ilman liiallista makeutta, koska en maista tässä kaakaon luontaista kitkeryyttä kuin juuri ja juuri hivenen verran. En kuitenkaan väitä että makuelämys olisi täsmälleen sama pelkästään maitosuklaan ystävän suussa, sillä oma suuni on varmasti jo hieman tottunut tällaisiin makuihin. Minun on vaikea keksiä tästä mausta sanottavaa, koska imeskellessäni suklaata kaikki aivokapasiteettini menee mausta nauttimiseen ja hymyilemiseen. Tämä on kuulkaa niin parasta parhautta ja päihittää jopa vuoden 1995 maailmanmestaruuden 4-1!
Kun suklaa on sulanut ja kaikonnut suusta jää suuhun jännittävä hapokas tunne. Kieltä hieman kihelmöi samalla kun suussa pyörii viimeiset rippeet täydellisestä mausta. Täydellisiä ovat nämä jälkimautkin. Tökéletes!
Ainesosat: Kaakaomassa, ruokosokeri & kaakaovoi