Maroun suklaalevyjen kääreet ovat kuin taideteoksia tai monimutkaisempaa tapettia ja poikkeavat silläkin tavalla totutusta. Kääreen pääväri (kullan lisäksi) erottaa eri alueiden kaakaosta valmistetut suklaat toisistaan. Kauneus ei suinkaan lopu vielä kääreisiin, sillä kultaisen folion sisään kääritty suklaalevykin on kuvioitu kauniisti. Yrityksen M-logo koristaa levyä, jonka palajako on toteutettu erikoisemmalla tavalla vinottain ja… sanotaan vain, että tästä levystä et saa mitenkään kahta täsmälleen samankokoista palasta taitettua irti.
Suklaan tuoksu ei ole erityisen vahva kun sitä nuuhkaisee, mutta kuitenkin sen verran vahva, että kun kääreet on avattu, täytyy huone pikaisesti miellyttävästä suklaan tuoksusta. Lähempikään nuuhkaisu ei tuo mitään erityisen vahvaa tai yksilöllistä tuoksua pintaan, mutta kaikki halvempien tummien suklaiden vastenmieliset vaniljahajut sentään ovat poissa. Tämä tuoksuu samalta kuin miltä voisi kuvitella suklaakylvyn tuntuvan.
Nämä Maroun 100 g suklaalevyt ovat aika paksuja tummiksi suklaiksi. Mittaan “supertarkalla” kouluviivottimella paksuudeksi jopa kahdeksan milliä. Siitä syystä palan puraiseminen levystä vaatii ehjät etuhampaat ja lihaksia leukaperiin. Tai tokihan taittaminen onnistuu vahvoilla sormillakin. Kun palasen on saanut suuhun, sulaa suklaa kuitenkin helposti ja ilman ongelmia. Suklaa muuttuu hiljalleen paksuhkoksi ja sileäksi massaksi joka sitten leviää ympäri suuta. Suklaa on todellakin sileää, rakeisuutta ei tästä löydy kuin ihan pikkuriikkisesti.
Suklaan maku on tuoksun tavoin miellyttävä, mutta melko hillitty. Kitkeryyttä ei ole nimeksikään, joten tämä suklaa viipynee melko pitkään sellaisenkin suussa, joka ei tummaan suklaaseen kuuluvasta kitkeryydestä pidä. Suklaata ei voi hillitystä makukokonaisuudesta huolimatta sanoa mauttomaksi, sillä tässä on kyllä makuvivahteita. Niiden nimeäminen vaan tuottaa minulle hieman ongelmia. Tässä on hieman paperin, pahvin tai pihkattoman puun makuvivahteita. Ne voivat kuulostaa vieraammaan korvassa oudolta, mutta käytän niitä nyt ihan positiivisessa mielessä. Ihan huippupisteet mausta vaatisivat hieman enemmän twistiä johonkin suuntaan. Pureskelemalla tästäkin suklaasta irtoaakin hieman erilaisia makuja kuin imeskelemällä. Löytyy jopa vähän niitä twistejä.
Jälkimaku mukailee hyvin pitkälti suklaan tuoksua ja makua. Mikään yllättävä tai uusi makuvivahde ei hyppää esille. Kieli tuntuu nyt muutaman palasen jälkeen hieman karhealta, mutta en koe minkäänlaista tarvetta juosta maitokaapille, kuten joidenkin suklaiden kanssa käy, vaan makustelen mielellään suuhun jäänyttä makua, joka viipyileekin melko pitkään.
Ainesosat: Kaakaomassa, kaakaovoi & ruokosokeri